|
Palautetta on tullut mukavasti ja se on ollut rakentavaa. Perusratkaisu näyttää siis tyydyttävän asukkaita.
|
Pieniä muutoksia tehdään ja on jo tehty. Näytettävien uutisten määrä on jo rajattu. Vanhemmat jutut löytyvät napsauttamalla navikosta vasemmalla auki ajankohtaista -osio. Tällä hetkellä päällekkäiset kommentti- ja keskustelutoiminnot yhdistetään.
|
Aika vaativiakin teknisiä ehdotuksia on tullut mm. videokuvaan liittyen. Paras ratkaisu elävän kuvan suhteen on sen tallentaminen esimerkiksi Youtubeen ja linkittäminen kotisivuillemme. Linkin voi lähettää ylläpitäjille.
|
Lähitulevaisuudessa on myös tarkoitus luoda kuvagalleria, johon kootaan asukkaiden ottamia kuvia. Niiden lisääminen tapahtuu keskitetysti ylläpidon kautta. Omatoimisten päivitysoikeuksien antaminen olisi teknisesti haastavaa ja kallista.
|
Myös muut yhtiötä koskevat kehittämisehdotukset on kirjattu ylös ja hallitus käsittelee ne. Vastauksia on luvassa tällä palstalla helmikuulla seuraavan hallituksen kokouksen (5.2.2006) jälkeen.
|
Keskustelupalstalla on ollut myös suoranaisia yhtiön palveluiden kehittämisajatuksia. Yhtiökokous on tulossa maaliskuun loppupuolella. Yhtiöjärjestyksen mukaan osakkeenomistajalla on oikeus saada asia yhtiökokouksessa käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
|
Netissä ilmaistu aloite ei sinänsä riitä asian käsittelyyn yhtiökokouksessa, ellei hallitus ota asiaa esityslistalle. Muutenkin kotisivut ovat tiedotusta täydentävä väline, sillä suurella osalla asukkaista ei ole käytössä tietokonetta.
|
Digiaika lähestyy vääjäämättä, mutta onneksi yhtiömme antenniverkko on ajan tasalla. Televisiot kannattaa kytkeä uusiin antennipistokkeisiin. Vanha antennijärjestelmä poistuu pian käytöstä.
|
Kaikilla meillä ei vielä ole digi-boksia. Laitetta ostettaessa on muistettava, että sen on oltava antennivastaanottoon tarkoitettu. (Yhtiökokous päätti olla liittymättä kaapeliverkkoon 1990-luvun alussa.)
|